1.9K
19K
36.6%
🙌 Tätä on odotettu! Tanssia, naurua, laulua ja herkkuja – ilo oli ylimmillään pormestarin itsenäisyysjuhlassa Messukeskuksessa! 🫶 Torstaina juhlavuorossa olivat kuudesluokkalaiset, perjantaina on viitosten vuoro. Pormestari Juhana Vartiainen halusi kutsua juhlimaan ne lapset, joilta suuret juhlat jäivät väliin omalla vuorolla kahtena edellisenä vuonna koronapandemian takia. Pormestarille juhla on ensimmäinen.

”Olen ylpeä ja iloinen päästyäni ensimmäistä kertaa isännöimään tätä tärkeää juhlaa. Jo vuodesta 1997 asti järjestetty pormestarin itsenäisyysjuhla on tilaisuutena merkittävä sukupolvikokemus helsinkiläisille peruskoululaisille”, pormestari Juhana Vartiainen sanoo. 🎤 Torstain yllätysartisti Hassan Maikal on osallistunut itsekin pormestarin itsenäisyysjuhliin 10-vuotiaana.
”Silloin mietin, että olisipa siistiä esiintyä tällaisissa juhlissa. Nyt oli hienoa nähdä itsensä näköisiä tyyppejä yleisössä.”

 🎤 Perjantaina esiintyneet Seksikäs Suklaa ja Dosdela pitävät tärkeänä, että alaikäisetkin pääsevät kuuntelemaan ja nauttimaan livemusiikista. "Tosi usein keikoilla on ikäräja. Junnut tarvitsevat tekemistä ja hyvää ajanvietettä." 🍰 Juhlapöydän teemana on tänä vuonna ”Makujen ihmemaa”. Se on saanut innoituksensa sekä Suomen itsenäisyydestä että Liisa ihmemaassa -sadusta, kertoo juhlien pääkokki Markku Luola. Torstain ja perjantain juhliin osallistuu yli 12 000 oppilasta opettajineen. Lisää päivän juhlatunnelmia stoorissamme. 
#Helsinki #pormestarinitsenäisyysjuhla #Helsinkikanava
1.9K
19K
36.6%
Cost:
Manual Stats:
Include in groups:
Products: